Tutor Investin sijoituskohteet
Tutor Invest sijoittaa teknologia- ja palveluyrityksiin, joilla on innovatiivisia tuotteita kasvavalle kansainväliselle markkinasektorille ja joilla on pätevä ja sitoutunut johto. Yrityksellä tulee olla potentiaalia arvonnousuun sekä edellytyksiä taloudelliseen menestykseen. Sijoitus voi kohdistua yrityksen kasvuun, kansainvälistymiseen ja tuotekehitykseen.
Sijoitukset Tutor Investin hallinnoimista rahastoista edellyttävät yrityksen avainhenkilöiltä vahvaa sitoutumista, kykyä kasvavan operatiivisen toiminnan johtamiseen sekä yhteistä näkemystä yrityksen tulevaisuuden tavoitteista.
Casatino Oy
Casatino Oy on Suomen suurin yksityinen palvelurakentamiseen erikoistunut yritys. Taloustutkimuksen (12/2008) mukaan Casatino Oy on Suomen 2. tunnetuin ja arvostetuin yli 40 alan toimijan joukosta. Casatino Oy on Suomen 15. kovin kasvuyritys kasvuprosentilla 110,4 (Kauppalehti 8.12.2009) ja yritys pyrkii voimakkaaseen kasvuun myös lähivuosina.
Casatino on rakentanut omaa palvelurakentamisen konseptiaan markkinoiden vaatimuksia vastaaviksi jo vuosia. Asiakaskohtaisesti räätälöidyt palvelurakentamisen palvelukokonaisuudet sisältävät jo lähes poikkeuksetta ratkaisuja rakennuksen omistajuuteen, rahoitukseen, rakennuttamiseen ja tarvittaessa myös joustavaan laajuuteen.
Lisää Casatino Oy:stä: www.casatino.fi
Bioretec Oy
Tamperelainen Bioretec Oy on erikoistunut korkean teknologina kirurgiassa käytettävien implanttien kehittämiseen, valmistukseen ja markkinointiin.
Yhtiö soveltaa kehittämäänsä huipputeknologiaa lääketieteen eri osa-alueilla ja on ensimmäisenä keskittynyt ortopedian ja traumatologian sovelluksiin. Sillä on useita kansainvälisiä pantentteja ja patenttihakemuksia USA:ssa ja Euroopassa.
Bioretec Oy:n erityisosaaminen on elimistössä liukenevien eli biohajoavien, bioaktiivisten ja lääkettä luovuttavien kirurgian implanttien tuotekehitys, valmistus ja jakelutien järjestäminen. Yhtiö on aloittanut myynnin ja toimitukset USA:ssa ja Euroopassa ja pyrkii aktiivisesti laajentamaan kansainvälistä myyntiverkostoaan.
Lisää Bioretecista: www.bioretec.com
Innokas Medical Oy
Kempeleläinen Innokas Medical Oy toimii kansainvälisillä markkinoilla myynnissä olevien korkealuokkaisten ja teknisesti vaativien hyvinvointiteknologiatuotteiden suunnittelu- ja valmistuspalveluiden sopimusvalmistajana. Yhtiö on erikoistunut terveydenhuollon teknologialaitteiden sopimussuunnitteluun ja –valmistukseen.
Innokas Medical on vakiinnuttanut asemansa alan kansainvälisenä toimijana. Asiakaskuntaan kuuluu sekä globaaleja lääketieteen tekniikan brändejä että kansainvälisille markkinoille tähtääviä, alkuvaiheessa olevia suomalaisia terveysteknologiayrityksiä. Innokas Mediacalilla on toimipisteet Kempeleessä, Helsingissä, Kuusamossa ja Viron Rakveressä.
Lisää Innokas Medicalista: www.innokasmedical.fi
DBC International Group Oy
DBC International Group Oy myy, markkinoi ja tarjoaa tuki- ja liikuntaelimistön vaativiin kuntoutustarpeisiin kehitettyjä hoitokonsepteja, jotka perustuvat tutkittuihin näyttöihin hoitojen vaikuttavuudesta.
Hoitokonseptien osat ovat evidenssipohjaiset hoitoprosessit, tietojärjestelmä, harjoituslaitteet, koulutus, tuotetuki ja vaikuttavuuden seuranta. Ryhmään kuuluvat tytäryhtiöinä DBC International, FysioWellness, Fysio Koskiklinikka ja OMT-klinikka.
Lisää DBC International Group Oy:stä: www.dbc.fi
Mobidiag Oy
Mobidiag Oy on perustettu vuonna 2001 ja se on erikoistunut molekylaariseen infektiotautien diagnostiikkaan. Yhtiö tuottaa terveydenhuoltoon ja sairaanhoitoon liittyviä diagnostisia palveluita sekä hoitopalveluita. Mobidiag Oy kehittää analyysityökalunsa ja tulosten tulkitsemiseen tarvittavan ohjelmiston itse.
Tuotteiden jakelu on Suomessa, Pohjoismaissa, Baltiassa ja Venäjällä yhtiöllä itsellään. Muun maailman jakelun yhtiö järjestää jakelukumppaneiden kanssa. Yhtiö on tehnyt jakelusopimukset Inverness Medical Innovations Inc:n kanssa mm. Ranskan, Saksan ja Italian jakelun osalta.
Lisää Mobidiag Oy:stä: www.mobidiag.com